|
Kirjoittanut Toimitus
|
|
Tenon kalastuskausi on ollut käynnissä jo lähes kahden kuukauden ajan. Puskaradio tiedottaa vaihtelevia tarinoita lohen määrästä, mutta uudistunut saalistietojen keräysmenetelmä kertoo mielenkiintoista tietoa tämän kauden saaliista.
"Tenojoen 2009 kesän lohisaalis oli niukin liki 40 vuoteen. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Teno antoi 63 tonnia lohta, mikä on peräti 70 tonnia keskimääräistä vähemmän. Joen Suomen puolen osuudelta saalistettiin lohta 36 tonnia. Pudotus edellisestä vuodesta oli miltei 50 prosenttia. Kalastusmatkailijoiden osuus saaliista oli vajaat 20 tonnia."
Teno-Inarijoen saalistietojen keräysmenetelmää uudistettiin kuluvalle kaudelle ja nyt saaliit ilmoitetaan kalastusluvan mukana olevalla lomakkeella uutta lupaa lunastaessa tai kalastuksen päättymisen jälkeen. RKTL:n Teno-Inarijoen kalastajilta keräämien saalispalautteiden mukaan on kuluneen kahdeksan viikon keskimääräinen saalis Suomen puoleta ollut n. 200 lohta/viikko (n.700kg/vko). Viime viikko eli viikko 29 oli kesän heikoin, tilastoidun lohien määrän ollessa ainoastaan 103 kpl. (Tiedot ovat alustavat ja täydentyvät kalastuskauden aikana ja jälkeen, kun kaikki saalisilmoitukset on saatu tallennettua, lähde: RKTL)
Vaihtelevat olosuhteet ovat tehneet kalastuksesta haastavaa, mutta huoli Tenon lohesta lienee aiheellinen. Esimerksi vertailuna voidaan käyttää Vestre Jakobselvan viikon 29 saalismäärää, joka oli 321 kappaletta tai Repparfjordelvan 345 kappaletta. Toivottavasti loppukauden kalamäärät ovat nousujohteiset ja tarvittavia toimenpiteitä lohikantojen vahvistamiseksi tehdään jo seuraavalle kaudelle. Myös saalisapalautteiden määräämistä pakolliseksi olisi syytä harkita luotettavan tilastoinnin mahdollistamiseksi.
Lisätietoja
|