|
Jazz and Flyfishing Touring Wild Waters 2009 kiertue käväisi heinäkuun alkupuolella myös Vihavuodenkoskella. Edellisenä iltana yhtye esiintyi kahdesti Hämeenlinnassa pidetyillä LinnaJazz-festivaaleilla.
| THE TIGHT LINES QUARTET. The Tight Lines Quartet poseeraa Vihavuodenkoskella. Kuva: Pasi Visakivi. |
Edellinen kalapaikka ennen Vihavuotta oli Huopanankoski, joten yhtyeen ulkomaalaiset jäsenet olivat myös päässeet tutustumaan suomalaiseen taimenen koskikalastukseen. Yhtyeen Norjalainen kitaristi Håvard Stubø kertoi Suomalaisten taimenten oleskelevan hyvinkin erikohdissa koskea kuin heillä päin. Kovan kosken ja valkoisten kuohujen kalastus oli alkuun tuntunut hieman oudolta koska Norjassa taimenta kalastetaan lähes yksinomaan tasaisilta niska-aulueilta sekä koskien loppuliuista.
Ensimmäisen yön kalastus jäi pojilta erittäin vähäiseksi, sillä suoraan viimeiseltä keikalta koskelle saapuminen venyi pitkälle yöhön. Pianisti Joona Toivonen kuitenkin asteli saman tien kalalle ja pääsikin pitelemään heti hienoa taimenta joka loppujen lopuksi kuitenkin irtosi.
Neljän hengen jazzorkesterin jokaista askelta seuraa kolmen hengen kuvausryhmä, joka taltioi tapahtumia konserteista ja koskilta. Kiertueesta on tarkoitus julkaista myöhemmin dvd sekä tv-dokumentti joka näillä näkymin esitetään suomessakin tulevan talven tai kevään aikana.
Varsinainen kalastuspäivä alkoi lyhyellä allekirjoittaneen opastuskierroksella. Poikia tuli muistutettua useaankin kertaan myös paksuista perukkeista, jotka ovat koskella melkein välttämättömyys, mutta kuinka sitten kävikään… Ukkosrintama lähestyi uhkaavasti koskea jo heti puolenpäivän jälkeen ja ennusteet illan säästä olivat erittäinkin kosteat. Sade ei ole kuvaamisen kannalta paras vaihtoehto ja niinhän siinä kävi että parhaaseen otti aikaan yöllä vettä tuli taivaantäydeltä.
Joka tapauksessa ennen illan isompia sateita noin klo 21 aikaan ryhmä oli päässyt pitelemään joitain todella suuria taimenia, mutta niin vain kalat olivat vetäneet pidemmän tikun. Ja kuten arvata saattoi, olivat isoimpien kalojen kohdalla juuri perukkeet pettäneet. Ohjaajaa tämä ei niinkään harmittanut, sillä oivallista materiaalia saa myös todella harmistuneen, juuri ison kalan menettäneen kalamiehen kuvaamisesta.
Kalastus oli jatkunut aamuyöllä ilman kuvausryhmää ja jälleen oli isomus yllättänyt Håvardin mutta päässyt irti. Joitakin taimenia tuli sentään ylös asti.
Jazz and Fly Fishing kiertue jatkaa matkaansa kohti Norjaa heinäkuun loppupuolella. Kiertue on ohi 5 viikon kuluttua. Kiertueen etenemistä voi seurata alla olevasta linkistä. Yhtyeen jäsenet myös päivittävät blogia kiertueen edetessä.
Lisätietoja
|