Kirjautuminen

Käyttäjätunnus

Salasana

Muista minut
Unohditko salasanasi?
Ei tunnusta? Luo tunnus

Virho: alamittoihin kunnon korotus Tulosta
Kirjoittanut Toimitus   

Lohikalakannat ovat Suomessa erittäin ahtaalla ja paikoin jopa sukupuuton partaalla, jos eivät ole jo kokonaan kadonneet - siksi niiden olemassaoloa ei pitäisi enää vaarantaa nykyisillä täysin riittämättömillä alamitoilla, toteaa Virtavesien hoitoyhdistys.

Turhan pieni taimen, takaisin kasvamaan.TULIPA TURHAN pieni taimen, menehän takaisin kasvamaan!

Virtavesien hoitoyhdistys ry:n mielestä lohikalojen alamittoihin onkin saatava merkittävä korotus. Lohiasetusta ja kalastuslakia ollaan muuttamassa, joten tässä yhteydessä tulee puuttua nykyisiin lohikalojen alamittoihin, Virtavesien hoitoyhdistys toteaa. Lähtökohdaksi on otettava, että emokalat pääsisivät kasvamaan riittävän isoiksi kyetäkseen kutemaan ainakin kerran. Toisena periaatteena muutoksessa on oltava alamittojen riittävyys turvaamaan kalakantojen myönteinen kehittyminen.

Lohikalojen alamittoja on aikanaan oikein nostettu, mutta nykyiset mitat (taimen 40 cm, lohi 60 cm) eivät mahdollista edes yhtä kutukertaa eivätkä kalakantojen elpymistä. Täten lohikalojen alamittoja on korotettava merkittävästi. Mereen tai järveen vaeltavan taimenen alamitan tulisi vastaisuudessa olla 65 cm. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksien mukaan meritaimennaaraat saavuttavat sukukypsyyskoon vasta yleensä kolmen merivuoden jälkeen. Tällöin niiden pituus on 60-65 cm, eli alle 65 cm meritaimenet tulisi laskea takaisin, jotta kalat pääsisivät kutemaan edes kerran.

Nykyinen 40 cm alamitta järvitaimenella on aivan liian alhainen ja sen kannat ovat ahdingossa osin juuri tästä syystä. Tarvitaan siis alamitan reilu nosto. Esimerkiksi Kuusamon Oulankajokeen taimenet nousevat ensimmäiselle kudulleen keskimäärin 60 cm mittaisina. Viitasaaren Huopanankosken tilastot kertovat emotaimenten olleen aikanaan kooltaan keskimäärin 68-69 cm mittaisia. Lohen alamitan tulisi olla sama 65 cm. Mereen vaeltavat taimenet ja lohet sekoitetaan usein keskenään. Lisäksi luonnonlohikannat ovat heikkoja. Korotuksen 65 cm täytyisi päteä myös järviloheen. Esimerkiksi Pielisjokeen kutemaan nousevien järvilohinaaraiden keskipituus on ollut 69,5 cm ja koiraiden 76,8 cm. Luonnonmukaisesti lisääntyvä järvilohi on jo lähes hävinnyt.

Lisätietoja

  • Aki Janatuinen, puh: 040-7547778, email:
  • Kari Stenholm, puh. 040-7648045, email:
  • Yhdistyksen kotisivut: www.virtavesi.com.
< Edellinen   Seuraava >
This Website © 2008 Pohjolan Perhokalastaja and
Mill River Publishing. All rights reserved .