Timo Ruokonen Tulosta
ImageTIMO RUOKONEN vierailee mielellään Lapin harjusvesillä.

Webtoimituksen Timo Ruokosen perhokalastuskipinä syttyi 90-luvun alkupuolella niin lujaa, että muut kalastusmuodot jäivät välittömästi taka-alalle. Koskille kuljettiin polkupyörällä ja kesät kuluivat Keuruun lähipaikkoja koluten. Vähitellen reviiri laajeni Keski-Suomen suuremmille koskille ja Käsivarren Lapin harjusvesille.

"Vuonna 1998 osallistuin ensimmäisen kerran perhokalastuskilpailuihin" Timo kertoo. "Hossan SM-finaaleista oli tiukan kisan jälkeen kotiin tuomisina hopeamitali ja lentolippu MM-kisoihin Australiaan. Siitä alkoi kova panostus kilpakalastukseen. Homma sujui ja minulla on ollut kunnia edustaa maajoukkuetta MM-kisoissa yhteensä kuusi kertaa. Nyt kilpakalastus alkaa jäädä taka-alalle ja katse on käännetty uusiin haasteisiin."

"Vuosien varrella Keski-Suomen virtavedet ovat tulleet perin pohjin tutuiksi opintojen ja työelämän kautta. Tällä hetkellä työskentelen muiden vesieliöiden parissa, mutta harrastan aktiivisesti taimenkantojen seurantatutkimuksia ja hoitotöitä. Kalakantojen valitettavan heikko tilanne ja ruuhkaiset kosket suuntaavatkin yhä useammin kalareissut maamme rajojen ulkopuolelle."

"Tällä hetkellä suurimmat kiinnostuksen kohteet ovat lohen pintaperhokalastus ja meritaimenen rannikkokalastus. Lähitulevaisuuden tavoitteissa on lohiluokan kalan saaminen pintaperholla ja päästä tutustumaan lähemmin lämpimänveden kaloihin. Viimeaikoina kalavesillä vavan sijaan käteen on yhä useammin hakeutunut kamera; haasteita hyvien kuvien metsästämisessä riittää pitkäksi aikaa."

< Edellinen   Seuraava >
This Website © 2008 Pohjolan Perhokalastaja and
Mill River Publishing. All rights reserved .