Teemu Tolonen Tulosta
Teemu TolonenTEEMU TOLONEN ei epäröi jotostella pitkiäkään matkoja, kunhan perillä odottaa vauras taimen tahi pullea harjus.

Webtoimituksen Teemun perhokalastusharrastus alkoi melkein kuusitoista vuotta sitten. Virveli vaihtui kaupan valmissettiin ja kaikki opeteltiin kantapään kautta. Ensimmäiseen mittakalaan kului muutama vuosi.

"Samanlaista sitkeyttä ei taida enää löytyä ja nykyään käynkin kalassa varsin kevyin mielin", Teemu kertoo. "Pakkoa kalan saannille ei ole, mutta pyrin kuitenkin kalastamaan aina hauskalla ja tehokkaalla tavalla. Monen muun lailla valokuvaus vie kalastusaikaa useimmilla reissuilla, mutta ainakin vielä pintova taimen vie voiton kameran ja vavan välillä."

"Keski-Suomen ja Kainuun kosket ovat tulleet tutuimmiksi vuosien saatossa ja pääasiallisesti voisi sanoa, että olen keskittynyt taimenen kalastukseen. Parasta Suomen kesässä on näky pinnassa uitetun streamerin perään hyppäävästä taimenesta. Joka kesä haluan kuitenkin kokeilla kaikkea hauen kalastuksesta lohestukseen. Myös kilpapuolella on tullut satunnaisesti pyörähdettyä."

"Yhä useammin suuntaan kalalle ulkomaille, lähinnä Ruotsiin ja Norjaan. Rauhallisemmat vedet ja vahvat kalakannat houkuttelevat ruuhkakoskia enemmän. Kaukomatkatkin houkuttelevat tulevaisuudessa, jos joskus opin säästämään rahaa. Kalastuspäiviä kertyy satunnaisesti riippuen kuluvista työkuvioista, jotka saattavat viedä ympäri maailmaa."

"Harrastuksen muodostumisesta elämäntavaksi kertonee sekin, että jopa gradunikin paneutuu perhonheiton sekä välineistön toimintaan. Ei ihan tyypillisin aihe liikuntatieteellisestä valmistuvilla. Olen toiminut myös Orvis Pro Guidena vuodesta 2003. Vaikka varsinaiset opashommat ovat jääneet viime vuosina vähiin, toivon, että pääsen osaltani vaikuttamaan tulevaisuudessa Orviksen tuotekehittelyyn."

Seuraava >
This Website © 2008 Pohjolan Perhokalastaja and
Mill River Publishing. All rights reserved .