Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus julkaisi maaliskuussa kaksivuotisen selvityksen "Lohen palauttaminen Oulu- ja Lososinkajokiin". Raportti käsittelee edellytyksiä lohen palauttamiselle Oulujoen yläosiin. Tilaajille...
Vihavuodenkosken järjestyksessä 9. kalastuskausi alkoi ennätyksellisissä vedenkorkeuksissa. Vuosituhannen alussa vesi on ollut lähellä vastaavaa korkeutta, mutta viime vuosina ei ole päästy lähellekään. Tilaajille...
Laahusankkureita käytetään hidastamaan veneen ajelehtimista tuulisissa olosuhteissa. Laahusankkuri on hyödyllinen apuväline jokaiselle seisovassa vedessä veneestä kalastavalle perhomiehelle ja -naiselle. Tilaajille...
Tähän aikaan vuodesta on aika kaivaa pakin pohjilta simput esille. Varhainen kevät ja alkukesä ovat parasta aikaa simppujen käytön suhteen, mutta simppua ei kannata unohtaa myöhemminkään kauden aikana. Tilaajille...
Samaan aikaan, kun meillä jaetaan valtion puolesta lisää rahaa uusiin lohipyytöihin ja lisätään lohen meripyyntiä, Yhdysvaltain länsirannikolla kielletään lohenkalastus vähentyneiden kalakantojen vuoksi kokonaan.